|
Lepakkoon eri muunnokset (ei mitään uuta auringon alla)
Tästä
se aikoinaan alkoi.
Tämä
perho on iso, se on sidottu 6(4x) striimerikoukkuun. Me käytetään
tätä lähinnä järvikalastuksessa koska se kellu hyvin. Toki siinä on
yksi huono puoli, se on perho rakenne. Mutta tästä huolimatta me
käytetään tätä yhä järvi kalastuksessa.
Sillä se
soveltuu erittäin hyvin sosiaaliseen perhokalastukseen, eli
perho veteen ja ei muuta kuin tulen ääreen Kertomaan kilpaa
kalavalheita.

Seuraava vaihe
Tämän
perhon kehittäminen alkio kun siirryttiin järvistä joki
ongintaan.Perua versio toimii myös koskikalastuksessa, mutta kun
kala tavoitteli tätä perhoa ja eikä tarttunut ensi yrityksellä. sen
jälkeen sille ei enää kelvannut peura versio lainkaan.
Se oli
syynä tämän perhon kehittelyyn, ja siinä piti olla vesiperhosen
rakenne.
Eli
kartiomainen runko ja pehmeä siipi. Monen koekalastuksen jälkeen
päätyin tähän ratkaisuun. karkea polly kelluu äärimäisen hyvin mutta
en vieläkään ollut tyytyväinen loppu tulokseen. alunperin sidoin
vain pollyin vain alla puollelle, nykyään sidon sen ylä- sekä
alapuolelle ja jos haluaa voi myös värjätä vedenkestävällä tussilla
kuviota pollyn näin saat vielä luonnollisemman näköisen runko
rakenteen perholle.

Resepti polly lepakko (hiukan paranneltu)
Lanka :
musta voit käyttää myös vesiperhosen sopivaa sävyä Koukku: 8
pintaperhokoukku
Pyrstö:
(värjätty) vaaleanruskea, punertavanruskea tai tumman harmaa tavi
Runko:
litteä kulta
Ala
siipi: polly Lankaa eri sävyjä ruskeata koukun ala- sekä
yläpuolelle
Siipi:
kaksi värjättyä tavin höyhentä
Häkilä:
sopivaan värinen (8) leikkaa ylä- sekä alapuolelta
Pää:
musta tai muun värien vesiperhosen mukaan
Eri
sidota vaiheet kuvilla…
1. runko

2. Harjaa
pollykuidut niin että niitten kärjet ovat erin mittaisia.

3.Sido
kuitu kiinni, alapuolelle lyhempi pituinen kuitu.

4. Taita
kuitu taakse, leikkaa kuitu kulmassa niin että kuidunsäikeistä tulee
erin mittaisia. voit tässä vaiheessa halutessa piirtää
vedenkestäväylätussilla eri sävyjä kuituun, perhosta tulee silloin
enemmän luonnon mukainen

5. Ja
sitten… siipi, valitse kaksi sopivan mittaisia tavi ja köytä
kiinni…Muista taittaa taakse ruodon siten muuta kun siipi
umpeen…

6.
Häkilän teko. Sopivan sävyinen ja kokoinen häkilä ja kun olet
sitonut häkilän kiinni. leikkaa ylä- sekä alapuolelta

7 Ja
päältä päin.. ei muuta kun lakkaa pintaan…

9. Ja
purjeevään näkökulmasta…

Lepakko usealla alla siivellä

Tämä
perho on julkaistu pohjolanperhokalastajassa. Juttu löytyy myös
minun sivuilta,Tämä perhomalli oli työläs tehdä, mutta se toimi
hyvin
Koukku:8 pintaperho koukku
Runko: kanin pohjavilla, ruskea
ja vaaleankeltainen sekoitettu
Alasiipi ja siipi: tummanruskea
tavin värjätty
Häkilä : tummanruskea grizzly
kukko
Ja se lopullinen versio? (Sen
aika näyttäköön)
Tällä
tyylillä on helpompi sitoa tämä perho. Siitä tulee myös hikan
kevyempi ja se kelluu hyvin myös kovassa virrassa. Ja
kun siivessä käytetään tavia, saadaan
perhosta pehmeän tuntuinen, eikä kala sylje sitä suustaan yhtä
nopeasti, kun esimerkiksi kovasta peurankarvasta tehtyä sidosta.
Usein kala myös nousee perhoon uudelleen, jos ensimmäinen tavoittelu
yritys ei tuota tulosta.
Resepti häkilä lepakko
Lanka :
musta voit käyttää myös vesiperhosen sopivaa sävyä
Koukku: 8
pintaperhokoukku
Pyrstö:
(värjätty) vaaleanruskea, punertavanruskea tai tumman harmaa tavi
Runko:
hyvä Laatunen satulahäkillä(16-14)
Siipi:
kaksi värjättyä tavin höyhentä
Häkilä:
sopivaan värinen (8)
Pää:
musta tai muun värien vesiperhosen mukaan
Sidota
vaiheet
1.valitse
sopivan kokoinen (pieni) tavi
2.kiinnitä
tavi niin että se pyrstö on taipunut ylöspäin, tämä edes auttaa
saaman oikean profiilin perholle.

3.
kun sidot pyrstön pyri tekemään pyrstöstä niin laaja vaan kun on
mahdollista.

4.pyrstö
sivuprofiili (vesiperholla ei ole pyrstöä ollenkaan mutta minä sidon
se sillä se luo oikean muodon vesiperhon siivelle ja estää pitkän
siiven kiertymistä koukun ympärille)

5.ja
sitten rungon teko, tähän tarkoitukseen on sopivin häkilä
korkealaatunen satulahäkilä.Koko voisi olla 16 tai 14. sido
kiinni häkilä voi myös jättää sidonta langan pätkän josta voi tehdä
kierteen. Minä en käytä kierretä ollenkaan se on suotavaa…
Kun
kierrät häkilää niin kierrä sitä haravoilla kierroksilla ensin
eteenpäin ja sitten palaa taaksepäin ja taas eteenpäin näin
kierrokset lukitsee toisensa ja perho kestää enemmän.

6.
kun on 1/3 koukunpituudesta jäljillä päätä häkilä siihen. Minä teen
solmun tähän ja leikkaan pois sidonta langan, se helpottaa
huomattavasti rungon leikkaamista oikeaan muotoon.

7.
leikkaa runko kartion muotoon.

8.
ennen kun alat siiven teko, pohjusta kunnolla sidontalangalla.Aseta
kaksi värjättyä tavin höyhentä rungon eteen ja kiinnitä ne kun E-12
perhoin.Ja kun olet sitonut tukevasi siiven kiinni, taita höyhenet
taakse ja sido ne kiinni.Näin saa kestävän rakenteen siivelle.

9.
ja vielä häkilän teko, valitse sopivan sävyinen häkilä, sopiva koko
häkilälle vois olla 8.

10. ja
sitten vielä viimeistely, eli leikkaa häkilä ylä- sekä alapuolelta
ja ei muuta kuin lakkaa pintaan…se siitä

11. Ja
perho siitä oikeasta näkökulmasta eli altapäin
Ja
muutama soiva peli... joelle sekä järvelle...



Ja
lopuksi suurkiitos Väiskille….(Veli Matinmikolle)
kameran lainasta…kun mä vielä oppisin käyttämään sitä. se oli
paljon se…
|