|
Ei se
auta, kun kaverit lähettelevät kuvia saalistaan kalaretkiltään
pitkin kesää.
Osmon
terveisiä!



Ja
Mikon...

On pakko
päästä sinuttelemaan siimoja joelle. Vaikka, on jo elokuu. Naapurin
Seppo tuli Tenolta kotiin, hänkin kertoi kokemuksistaan kesän
kalastuksesta. Ylipitkällä paikallisella (Seppo Latvalalla) ei
vieläkään ollut kalakuume laskenut, hän ehdotti vielä reissua
Tenolle. Minulla ei ole ollut aikaa tänä kesän tehdä kun muutama
päivänreissu Lainoille. Hinku ongelle oli kestämätön. Kun, käytännön
asiat (lapsilikat) olivat järjestetty.
Perillä
Nuorgamissa minä pyysin särkiltä ja Seppo souti, minä kalastin kaksi
lupaa eli käytännössä kaksi aamua ja Seppo souti kolme aamua. Meidän
oleskelun aikana nousi vesi noin puolen metrin verran.
Seppo sai
rautaisella kokemuksellaan (noin 30 vuotta) 17 kalan tälle suvelle.
se oli noin 6kg lohijalka.
Sepon
soutukaveri Riki

Muuta
Sepon saalikuva tältä kesältä


Minä taas
san tuurilla kaksi tittiä, oli tarjolla useampikin kala mutta en
saanut niitä kuiville saakka. (pienet ovat sillit, mutta pako tyytyä
tähän tänä suvena)

Auto
pakattiin paluumatkaa varten raskaaseen lastiin sillä Seppo sai
kylvämäsavulohet Inkeriltä (Tenon luonnontuotteesta) mukaan.

lohikuumeen sain helpotusta vähäksi aikaa…muuten onko joku
farmaseutti kehitellyt antabus-kuuria lohikuumeeseen, olisi tarvetta
sellaiseen hoitoon.
|



kyllähän
se aina työnteon päihittää..vain mitä...
|